"En varmasti ota koskaan urosta" on yksi surullisen kuuluisista lausahduksistani. Minulla kun aikaisemmin on ollut villakoirauros, Miki, joka oli kyllä niin viimeisen päälle hormonihirviö, että jätti kieltämättä traumaattisia muistoja minulle uroksista. Noh, kuinkas sitten kävikään... lähdimme jälleen kerran kaveriporukalla näyttelyreissuun Kokkolaan, jonne saapui myös Nannan kasvattaja Minna ystävänsä Sadun kanssa. Minnan kanssa juteltiin niitä näitä ja puheeksi tuli sitten jossain vaiheessa Nannan pentusuunnitelmat. Vielä silloin Nannalla oli tarkoitus tehdä pennut jossain vaiheessa. Kun mahdollisista isäehdokkaista tuli puhe, sanoin Sadulle, että sullahan on se komea uros Waude Wille, että eikös siitä tulis hyvä isä Nannan pennuille?! Minna siihen tuumasi, että Satu on etsinyt sille Villelle jo jonkin aikaa harrastavaa kotia ja meidän perhe voisi kyllä olla sellainen, jonne Satu raaskisi Villen antaa. Luulin ensin, että se oli vitsi, mutta kun siinä aikamme juteltiin, niin tajusin, että meillä tosiaan olisi mahdollisuus saada Ville meille! Ihan uskomatonta... ei muuta kuin puhelu Juhalle, että mitä hän olisi asiasta mieltä ja Juhan mielestä homma oli ok, vaikka Ville ei ihan meidän suunnitelmiin kuulunutkaan. Meillä nimittäin oli tarkoitus ottaa toinen koira, pentu, vasta sitten kun Nanna olisi noin 2-3 vuotias.
Viikon kuluttua Kokkolan reissusta olimme jo matkalla Kytökoskelle Sadun luo hakemaan Villeä. En ollut koskaan nähnyt Villeä muuta kuin kuvissa, joten jännitys oli valtava kun saavuimme perille! Ensikohtaamistamme en unohda kyllä koskaan, vieläkin alkaa hymyilyttämään kun muistelen sitä tilannetta :) Ville nimittäin oli vapaana Sadun kotipihassa ja suussa sillä oli suuri, herkullinen luu. Sen luun kanssa se sitten rullasi kaikessa rauhassa pihamaalla ja Satu tuskissaan yritti varjelle Villen puhdasta turkkia, kun se möyri autojen alla. Voi, miten kiltti ja rauhallinen Ville olikaan... ja niin hassu!
Nanna otti Villen vastaan oikein hyvin. Muutaman päivän Nanna murjotti sohvan takana, mutta kohta ne jo olivat kuin vanhat kaverukset. Se taisikin Villen muutossa olla ainoa positiivinen asia, sillä Villen kanssa alkoivat kaikenmaailman ongelmat, mitkä johtuivat kodin vaihdoksesta. Ville ei suostunut olemaan sekuntiakaan yksin, vaan aloitti samantien hirvittävän ulvonnan ja haukunnan. Toinen ongelma oli sisälle merkkailu, eli aina kun Ville joutui hetkeksikään yksin, niin se alkoi nostella koipeaan joka puolelle ja haukkui. Huh huh! Siinäpä oli silloisille kerrostaloasujille purtavaa kerrakseen! Huomasimme kuitenkin pian, että Ville rauhoittui jos sen tilaa yksinollessa rajattiin. Eli jos sen jätti koko asuntoon, niin sille iski kauhea paniikki, mutta jos sen laittoi vain keittiöön/eteiseen, niin Villellä oli heti paljon turvallisempi olla. Vuosi siihen kaikenkaikkiaan meni, että Ville saatiin kunnolla kotiutumaan, mutta se kaikki oli kyllä vaivan arvoista!
Muutaman kuukauden kuluttua meille muutosta, Ville meni eläinlääkäriin rokotuksille. Kerroin eläinlääkärille, että Ville ei oikein tahdo innostua mistään ja on vähän semmoinen "hidas" muutenkin. Ville oli myös jättänyt muutaman nartun tyhjäksi astutusreissuillaan, mikä sai eläinlääkärimme kovin mietteliääksi. Hän ehdotti, että Villeltä otettaisiin kilpirauhaskoe, sillä oireet kuulostivat siltä, että kilpparissa olisi jotakin vikaa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Villen todettiin sairastavan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Onneksi Villen oireet olivat lieviä ja nekin poistuivat kokonaan, kun aloitimme tyroksiinilääkityksen. Ville voi siis elää täysin normaalia ja täysipainoista koiran elämää, kunhan se vain saa tyroksiinia päivittäin tabletin muodossa, kun sen oma elimistö ei sitä tarpeeksi tuota.
Luonteeltaan Ville on mukava ja hellä kaveri. Ville on yksi ihanimmista uroskoirista mitä tiedän :) Se ei turhaan hösellä narttujen perään ja vaikka Nannallakin on ollut juoksuja, niin niistä on selvitty ilman mitään suurempia episodeja. Ville on myös aivan ihana sylivauva, se haluaa olla koko ajan vieressä :) Tällä hetkelläkin se nukkuu minun jalkojen juuressa. Ja Ville on myös mahdottoman kiltti... toisiin uroksiin se tosin saattaa suhtautua varauksella, mutta muutoin se on kyllä ihan unelma tessu! Villin luonteensa vuoksi Villestä ei oikein tahdo saada harrastuskaveria tokoon eikä agilitykentälle, mutta mejä-kokeissa ja näyttelyissä sen kanssa on oikein mukava käydä. Vaikka kaikki koiramme ovat meille yhtä tärkeitä, niin pakko myöntää, että kyllä Ville on kaapannut minun sydämestäni suurimman osan, me kyllä olemme täysin erottamattomat - ikuisesti.
Ville on äipän oma "pauli-tessu".
-Sasu-
