27.10.2008

Loppukesän ja syksyn kuulumisia...

Talven tuloa odotellaan ja on aika muistella vielä kesän tapahtumia. Näyttelyiden osalta loppukesä oli hiljainen. Mila ei käynyt näyttelyissä juhannuksen jälkeen kertaakaan ja onkin nyt tauolla niistä hommista ainakin vuoden.

Kesä kului rattoisasti Posion mökillä touhutessa ja kaveriporukalla Muoniossa kalastaessa. Isäntäväen lomaillessa etelässä Mila oli ukin luona Kemijärvellä hoidossa parisen viikkoa. Ville onkin muuttanut pysyvästi Kemijärvelle, ukki kun ei suostunut antamaan poikaa enää takaisin toukokuisen hoitoreissun jälkeen :) Nooh... ukki on saanut Villestä hyvän lenkkikaverin ja Ville puolestaan saa olla lellittävänä, mikä näkyykin erittäin hyvin pojan pullistuneesta masusta!

Elokuun 30. päivänä Mila osallistui Rovaniemellä pidettäviin taipumuskokeisiin ja hienosti meni koe läpi! Ja koska Mila sai viimeisen Sertinsä kesäkuun alussa, tuli neitokaisesta taippareiden myötä SUOMEN MUOTOVALIO! Hienoa Mila!

Mila

Hiljaiselo koirarintamalla jatkunee ainakin ensi kevääseen Milan kasvatellessa turkkia ja isäntäväen jotain ihan muuta :)

Angus-pojastakin saimme juuri muutaman uuden kuvan. Anguksesta on tullut vastikään isä Milan Smirre-siskon pentusille! Kuten kuva kertoo, niin aikas hauskan ja lupsakan oloinen kaveri tuo Angus-poika :)

Angus


28.6.2008

Mila tapasi uudet ystävänsä. Ihania pikku walesin-pulleroita kasvaa ystävämme Ninan luona! Kyseessä on siis Kennel Très Allantes ja B-pentue.

Mila ja ihanat pikku walesinaperot

Très Allantes Beckham <3

 


21.6.2008

Lauantaina kävimme Milan kanssa Juhannusnäyttelyissä, jonne oli saapunut yllättäen 15 cockeria. Tuomarina toimi Jo Schepers Alankomaista ja Milan tulos tällä kertaa oli AVO/ERI3. Tässäpä tuomarin kommentit:

"2 years, good looking bitch, good type and size. Nice head, low earset, good eyes and expression. Good neck. Very nice tailset and topline. Very good angulations. Very good ribs. Excellent coat. Free, easy moving. Nice temperament and condition."

Näyttelyn jälkeen suuntasimme Posiolle viettämään ansaittua kesälomaa mökillemme. Koirille paikka on todella mieluisa, kun siellä saa uida sydämensä kyllyydestä ja tehdä muutenkin mitä vain mieleen juolahtaa. Kävimme myös retkeilemässä Posion Korouomassa, jossa maisemat ovat kyllä kertakaikkisen upeita!

Korouomasta

 


8.6.2008

Ajelimme Kemin ryhmänäyttelyyn, jossa cockereita tuomaroi Lena Danker. Yllätys oli melkoinen, sillä Mila-neiti oli ROTUNSA PARAS ja sai viimeisen Sertinsä :) Nyt sitten vain taippareita odottelemaan!

"2 v feminiininen narttu, jolla oikeat mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Oikea otsapenger. Hurmaava ilme. Oikea purenta. Oikea-asentoisen korvat. Hyvin kulmautunut edestä. Ikäisekseen riittävä rintakehä. Kaunis ylälinja. Oikea-asentoinen häntä. Toivoisin vahvempaa, leveämpää reittä. Hyvä kinner. Oikea karvanlaatu tulossa. Liikkuu vapaalla askeleella, yhteen suuntaan, edestä ja takaa. Miellyttävä luonne."

Mila ja palkinnot

Äipän sylissä

5.6. Mila täytti KAKSI VUOTTA! Synttärijuhlia vietettiin pari päivää Maisa-walesin sekä Vilma ja Venja tyttösten kanssa :)

Mila, Vilma, Maisa ja Venja

 


29.4.2008

Viime viikonloppuna pyörähdettiin Sodankylän ryhmänäyttelyssä ja tuomarina tällä kertaa oli Paula Rekiranta. Cockereiden osalta arvostelu oli todella tiukkaa ja ainoastaan yksi cockeri sai ERIn. Milan tulos tuona aurinkoisena kevätpäivänä oli hienosti EH/1 ja arvostelu tulee tässä:

"Sievä, nuori narttu, joka antaa vielä hieman korkearaajaisen vaikutelman. Narttumainen pää. Otsapenger voisi olla selkeämpi. Riittävä kaula ja eturinta. Ikäisekseen hyvä rintakehä. Hieman niukka polvikulma ja korkea kinner. Erittäin hyvä turkinlaatu. Hyvät sivuliikkeet. Hyvä luonne."

Vappua suunnistammekin juhlimaan Turun suunnille ja koirat pääsevät isin luo herkuttelulomalle :)


1.4.2008

Nyt on sitten taas palattu takaisin näyttelykehiin! Mila aloitti tämän vuoden näyttelykiertueensa Lapin Spanienielikerhon 40 -vuotisjuhlanäyttelyssä pääsiäisenä ja tuloksena hienosti NUO ERI/2, PN3. Tuomari Tarja Hovilan arvostelu oli mieluista luettavaa:

"Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Erittäin kaunismuotoinen, feminiininen pää. Hyvä kaula ja ja ylälinja. Hieman lyhyt pystyolkavarsi. Hyvin kehittynyt runko. Oikea hännänkiinnitys. Erinomainen turkinlaatu. Vapaat, kauniit liikkeet. Miellyttävä luonne."

Näyttelyn jälkeen lähdimme viikoksi lomamatkalle eteläiseen Suomeen ja oli kyllä kertakaikkisen ihana reissu! Tuhannet kiitokset sisko-kullan perheelle ja lämpimät terveiset Antille ja Susannalle, oli kyllä todella kiva vierailla teidän "farmilla" ja tullaan varmasti uudelleen jos vielä huolitte näin surkeita juhlijoita kylään :) Täytynee alkaa harjoittelemaan tosissaan! Rakkaat kiitokset myös matkaseuralleni, joka teki reissustamme ikimuistoisen ;)

Antin ja Susannan ihana Bondi-kissa.
Bondi

Mila sai tuliaisiksi käärmyläisen.
Mila ja käärmyläinen

 



Takaisin Kuvia ja kuulumisia -sivulle